En halua takapihalleni roskia

Kirjoittanut Arja Airaksinen, Aggredi Kuopio. 

Raaka pahoinpitely, pelottelu, uhkailu ja kiristys –  arkista menoa monella kulmalla Kuopiossa iltamyöhään ja öisin. Suurelle  osalle suomalaisista väkivallan sävyttämä arki on kuitenkin hyvin  etäistä. Silti pelottavaa.

Pitäisikö meiltä – valoisaa päiväelämää viettäviltä – löytyä  ymmärrystä väkivaltaisten hämäräveikkojen puuhastelulle? Vai tarvitseeko  meidän edes millään tavalla huomioida sitä? Useimmitenhan ne tappelevat  ja tappavat keskenään omissa poteroissaan. Väkivaltaisuudet ja nyrkkien  jäljet nousevat päivänvaloon vain, kun jotain erityisen ikävää tapahtuu  – murha, tappo tai suuri huumetakavarikko. Ja silloinkin – hoitakoon  poliisi ja muu virkavalta tekijät vankilaan, pois silmistämme. Näin iso osa meistä ajattelee, ja tämä on ymmärrettävää. Harva haluaa  takapihalleen ja lastensa hiekkalaatikolle huumeneuloja, puukkoja tai  epämääräisiä kulkijoita kuseksimaan. Haluamme elää rauhassa.  Ympäristömme pitää olla turvallinen ja vakaa.

Aggredi-työssä olemme huomanneet, että kuuntelemalla lain väärällä puolella eläviä ja väkivaltaa tehneitä voimme lisätä  turvallisuutta. Kun mahdollistamme asiakkaillemme turvallisen ja luottamuksellisen  tilan, missä he voivat avautua ja kertoa oman näkemyksensä, luomme  samalla pohjaa muutokselle. Ihmisen mielen muuttuessa ja rohkeuden kasvaessa tuloksena voi olla orastava elämänmuutos. Jos muutos jatkuu, voivat jatkuva jännitys, pelkotilat ja keikkareissut olla vähitellen taakse jäänyttä elämää. Tilalle on tullut  jotain muuta.

Tämä on se vaikein hetki muutoksessa – mitä entisen tilalle? Kun on  tottunut olemaan kuningas omassa väkivaltaisessa maailmassaan, kun on  tottunut ratkomaan tilanteita tehokkaasti nyrkein ja saamaan siitä  kunnioitusta. Ja kaiken tämän kautta tuntenut todella elävänsä. Mikä  voisi olla parempaa ja helpompaa?

Kun asiakas saa Aggredissa mahdollisuuden käydä läpi  mennyttä rehellisesti ja luottamuksella, hänen purkauksensa ovat  toisinaan karua kuultavaa. Aggredissa emme mystifioi asioita, vaan  puhumme tapahtuneista niiden oikeilla nimillä. Emme puhu läpsyistä tai kopsuista, jos toista on hakattu tai  potkittu. Puhumme avoimesti ja mahdollisimman rehellisesti kaikesta  siitä, mitä asiakas kokee väkivallan kautta elämään saaneensa: puheissa  vilisee rahaa, autoja, naisia, ylellisyyttä. Puhumme myös samaisen  elämän toisesta puolesta: verestä, tuskan äänestä ja kaikesta saastasta,  missä asiakkaamme ovat eläneet.

Rehellinen avautuminen ja rajukin purkautuminen näyttävät puhdistavan paitsi ilmaa, myös mielen sopukoita. Kun lopulta saa puhua ja huutaakin  sielunsa pohjasta, asiakas voi vapautua jostakin, joka lähentelee  eläimellisyyttä. Joskus asiakas oikeuttaa menneisyyttään ja tekojaan järkevän kuuloisilla selityksillä ja prosessikuvauksilla. Kauheuksia on  tapahtunut, mutta tämä on asiakkaan tulkinnan valossa ymmärrettävää.

Kun elämässä tulee eteen tosi paha paikka, soitto  poliisille tai hätänumeroon ei ole minkäänlainen vaihtoehto.  Todellisempi vaihtoehto on, että lyö takaisin. Kun muutakaan ei osaa. Ja iskun antamiseen pitää koko ajan olla valmis. Sillä jos ei lyö, voi  itse kuolla tai vammautua. Tai – mikä ehkä vielä pahempaa – voi menettää maineen ja kunnian.

Ennen kuin pääsemme keskustelussa asiakkaan kanssa näin syvälle,  olemme tehneet pitkään intensiivistä työtä. Kahviteltu, tutustuttu, kuunneltu ja kerrottu. Olemme inhimillistäneet itsemme molemmin puolin.  Olemme lähentyneet, kasvattaneet kunnioitusta ja rakentaneet  luottamusta. Vähitellen on syntynyt pohja, jolle on hyvä alkaa rakentaa uutta.  Ongelma vain on, että uusi ja tuntematon on aina pelottavaa. Miten entisen ja likaisen pohjalle voi rakentaa tulevaisuutta, josta ei vielä tiedä, eikä ole minkäänlaista takuuta siitä, että muutos  kohti parempaa oikeasti onnistuu. Monella on takanaan pitkä kivinen tie, ennen kuin motivaatio elämänmuutokseen herää. Iloksemme aina on heitä, joiden motivaatio muutokseen on riittävän vahva. 

Kun asiakassuhde syvenee,  pystymme etsimään syitä väkivaltaisuuteen ja sitä kautta voimme ymmärtää  käyttäytymistä. Pinnallisen keskustelun sijaan pääsemme puhumaan tunteista sekä  niistä voimista, jotka pitävät ihmisen elämässä kiinni. Loppujen lopuksi  niitä löytyy, aina. Useimmiten tämä vaatii rohkeutta purkaa vanhoja ihmissuhteita tai rakentaa niitä uudelle pohjalle, luoda  uutta arkipäivää ja opettelua uudenlaiseen ajatteluun.

Olemme tehneet asiakastyön arvioinnin 22 asiakkaalle. Heistä 35  prosenttia sanoi, että elämänlaatu oli Aggredissa käyntien myötä  parantunut ja 44 prosenttia koki, että heidän kykynsä vaikuttaa omaan  väkivaltaiseen käyttäytymiseen oli parantunut. Näihin tuloksiin päästiin keskimäärin, kun asiakas oli käynyt  Aggredissa 18 kertaa.

Muutos tapahtuu  hitaasti, matkalla Aggredi on apuna ja tukena.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asiakkaan näkökulma

Vuosi asiakastyötä takana - Aggredi Turku

EI TARTTE AUTTAA