Korjaava työ Aggredissa on myös ennaltaehkäisevää
Kirjoittajat Merja Alakruuvi ja Marjatta Moimas, Aggredi
Päijät-Häme
Aggredissa työskennellään pääasiassa väkivaltaa käyttäneiden
ihmisten kanssa. Työskentelyn tavoitteena on väkivallan väheneminen tai
loppuminen yksilötasolla. Työn ytimessä on korjaava työ, samalla väkivallan
kierteen katkeaminen on aina myös ennaltaehkäisevää.
Aggredissa kohdataan myös ihmisiä, jotka eivät ole
käyttäneet väkivaltaa, mutta kamppailevat väkivaltaisten ajatusten tai
fantasioiden kanssa. Tällöin työskentelyn ennaltaehkäisevä näkökulma korostuu
erityisesti.
Yksilötason lisäksi Aggredi-työllä on laajempi
yhteiskunnallinen vaikutus: väkivallan väheneminen lisää turvallisuutta ja
vähentää kuormitusta esimerkiksi terveydenhuollossa, sosiaalipalveluissa ja
oikeusjärjestelmässä. Näin yhden ihmisen muutos heijastuu koko yhteiskuntaan.
Muutoksen ytimessä on toivo
Korjaava työ ei tarkoita ihmisten "korjaamista"
tai muokkaamista "normaaleiksi". Se lähtee ajatuksesta, että
jokaisella on ihmisarvo ja mahdollisuus rakentaa elämäänsä uudelleen - myös
vaikeista lähtökohdista.
Muutoksen ytimessä on toivo. Ilman kokemusta siitä, että
muutos on mahdollinen, sen aloittaminen voi olla vaikeaa. Siksi työssä
tarvitaan joskus myös toivon "lainaamista": ammattilainen uskoo
muutokseen silloin, kun asiakas ei vielä itse siihen pysty.
Nykyisessä tilanteessa, jossa yhteiskunnan tukirakenteet
horjuvat, toivon ylläpitäminen voi olla haastavaa - mutta silti välttämätöntä.
Yhdessä, ei ylhäältä käsin
Aggredissa asiakkaita ei nähdä leimojen kautta. Hei eivät
ole likaisia, tunteettomia ihmishirviöitä, vaan ihmisiä puutteineen ja
vahvuuksineen, siinä missä kuka tahansa muukin.
Muutosprosessi tapahtuu yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa.
Asiakas ja työntekijät kokoavat, vahvistavat ja etsivät yhdessä toimivia
ratkaisuja väkivallan vähentämiseksi ja hyvän elämän rakentamiseksi.
Juuri tästä syntyy muutos - ja juuri tästä syntyy toivo.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos blogin kommentoinnista! Kommentti tarkistetaan ennen sen julkaisua.