EI TARTTE AUTTAA

Kirjoittanut Petri Salakka, Helsingin Aggredi

 

 

Olen liian ylpeä yrittääkseni jotain, jossa on riski epäonnistumiseen ja sitä kautta häpeään.

 

Olen koko ikäni tehnyt työtä muiden hyväksi. Jostain syystä en osaa kuitenkaan olla ylpeä siitä, mitä olen muiden puolesta tehnyt; vaikka ehkä pitäisi. Enemmänkin häpeän sitä, mitä muut ovat minun virheideni vuoksi joutuneet kestämään.

 

Kaikki kompuroivat joskus - myös minä. En tosin hakenut apua, koska en sitä tarvinnut, vaikka koko universumi tuntui olevan eri mieltä. Minun ylpeyteni sanoi toista. Minä pärjään kyllä. Muutkin pärjäävät, miksi en minä?

 

Mietin myöhemmin mikä ajatukseeni vaikutti. Oliko se häpeää, joka tässä meidän yhteiskunnassamme piilottelee? Uskaltaako heikkoutensa myöntää?

 

Kun minä olin pieni, meillä oli valkoinen Skoda. Häpesin olla sen kyydissä. Ja jos oikein muistan, niin ei isänikään sillä ylpeillyt. Viimein tuo epäonninen Skoda sammui torilenkille kesken kiivasta tori aikaa kun muut hurauttelivat Volvoillaan ja Saabeillaan ohi. Isäni kirosi, ja häpeä ajoi minut piiloutumaan takapenkin ja etuistuimen väliin. Sen jälkeen meilläkin oli aina Volvo. Sitä ei tarvinnut enää hävetä, ja sen penkillä -edessä tai takana - minäkin olin ylpeä. Kaikkihan näkee, että meillä on se Volvo. Tosin se Volvo vei paljon bensaa ja oli kallis korjattava. Perheen vähissä talousrahoissa se näkyi, mutta enää ei sentään tarvinnut hävetä.

 

Häpeä ja ylpeys liikkuvat mukana monessa muussakin asiassa, ellei kaikessa. Häpeä on varmaan kehittynyt siksi, että ei monta kertaa tarvitsisi toistaa omia virheitään. Ylpeys taas palvelee sitä, että ihmiset huomaisivat onnistuvansa asioissa. 

Etkö häpeä, kun taas teit tuon? Sinua saa kyllä hävetä silmätkin päästään! Olenpa ylpeä, kun onnistuit saavuttamaan tuon! Olenpa ylpeä, kun sain opettajalta sinusta hyvää palautetta!

 

Häpeän ja ylpeyden tunteet ovat yleensä sidoksissa siihen, keitä on ympärillä kuuntelemassa ja reagoimassa. Mökillä metsän siimeksessä voi kävellä, kaatua ja nousta Uuno-paidassa yksin - ilman huolen häivää ja housuja - mutta sama toiminto saattaisi hävettää Prismassa. Mökillä voi tosin tehdä myös motillisen puita, eikä varsinaisesti ymmärtäisi olla siitä ylpeä, kun kukaan ei olisi sitä näkemässä.

 

Yksin et joudu muiden arvosteluiden kohteeksi. Voit säätää omien ongelmiensi kanssa. Voit kaatuilla ja kompuroida rauhassa ja tehdä valintoja, joista tulee epätoivottuja seuraamuksia ilman, että kukaan osaisi hävetä sinua. Se on ehkä hetken helpompaa. 

 

Ajattelemmeko, että omien ongelmiemme myöntäminen ja muutoksen yrittäminen saa meidät näyttämään heikoilta? Altistumme epäonnistumisille ja muiden ihmisten häpeälle. Pelkäämmekö ehkä sitä, että yritämme, eikä kukaan osaa olla silti ylpeä? On hyvä muistaa, että ihminen, joka ei koskaan mokaa, ei varmaan tee mitään muutakaan - mutta silloin ei voi myöskään onnistua.

 

Miten voisimme voittaa epäonnistumisen pelon ja olla ylpeitä ainakin siitä, että yritimme?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosto elää

Vuosi asiakastyötä takana - Aggredi Turku

MISTÄ JOHTUU VÄKIVALTA?